– Suoramarkkinointiluvat ja -kiellot
– Rekisteröidyn itse ilmoittamat tiedot
– Julkiset tietolähteet ja rekisterit
Henkilötietoja voidaan luovuttaa perusteltuja käyttötarkoituksia varten. Luovuttamisessa noudatetaan kulloinkin voimassa olevan henkilötietolainsäädännön vaatimuksia. Henkilötietoja ei luovuteta rekisterinpitäjän lukuun toimivien palvelun tuottajien ja yhteistyökumppaneiden ulkopuolelle muuten, kuin sopimuksen, erillisen suostumuksen ja/tai nimenomaisten säädösten mukaan.
Tietoja voidaan luovuttaa esimerkiksi palveluiden toteuttamiseen osallistuville kumppaneille ja alihankkijoille, kuten internet- ja sähköpostipalveluiden tarjoajille, maksupalveluyhteistyökumppaneille ja luottokorttiyhtiöille sekä markkinointiin suoramarkkinointia varten. Lisäksi kerättyjä tietoja voidaan luovuttaa tietojen analysointiin osallistuville tahoille.
Rekisteröidyn tietoja voidaan luovuttaa myös toimivaltaisten viranomaisten tai muiden tahojen esittämien vaatimusten edellyttämällä, kulloinkin voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvalla tavalla, taikka palvelun käyttöehtojen noudattamisen valvomiseksi ja varmistamiseksi sekä palvelun turvallisuuden takaamiseksi. Tietoja voidaan luovuttaa mahdollisen yrityskaupan, fuusion, ulkoistuksen tai liiketoimintakaupan yhteydessä sekä konsernisuhteeseen tai muuhun taloudelliseen yhteenliittymään liittyen näiden osapuolille.
Henkilötietoja ei siirretä EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
Rekisterinpitäjä käsittelee henkilötietoja tavalla, jolla pyritään varmistamaan henkilötietojen asianmukainen turvallisuus, mukaan lukien suojaaminen luvattomalta käsittelyltä sekä häviämiseltä, tuhoutumiselta tai vahingoittumiselta.
Rekisterinpitäjä käyttää asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia suojatoimia tämän tavoitteen varmistamiseksi, mukaan lukien palomuurien, salaustekniikoiden ja turvallisten laitetietojen käyttö, asianmukainen kulunvalvonta, tietojärjestelmien käyttäjätunnusten huolellinen hallinta sekä henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan henkilöstön ohjeistaminen.
Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa mitä häntä koskevia tietoja rekistereihin on tallennettu. Tarkastusoikeus voidaan evätä laissa säädetyin perustein.
Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisen tiedon korjaamista.
Rekisteröidyllä on oikeus vaatia tiedon poistamista. Rekisterinpitäjä voi poistaa vain ne tiedot rekisteröidystä, joiden säilytysaika ei perustu voimassa olevaan asiakassuhteeseen tai lainsäädäntöön.
Rekisteröidyllä on oikeus vaatia tietojen käsittelyn rajoittamista esimerkiksi tilanteessa, jossa rekisteröity kiistää henkilötietojensa paikkansapitävyyden.
Rekisteröidyllä on oikeus saada koneluettavassa muodossa sellaiset tiedot, jotka rekisteröity on itse rekisterinpitäjälle toimittanut.
Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle, jos rekisterinpitäjä ei ole noudattanut toiminnassaan soveltuvaa tietosuojasääntelyä.
Rekisterinpitäjä säilyttää henkilötietoja rekisterissä, kunnes peruste henkilötietojen käsittelylle päättyy. Säilytysajoissa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä, sekä viranomaisten ohjeistusta.
Palvelun jatkuvasti kehittyessä pidätämme oikeuden muuttaa tätä tietosuojaselostetta julkaisemalla siitä uusia versioita. Muutokset voivat perustua myös tietosuojaa koskeviin lainsäädännön muutoksiin. Mikäli tietosuojakäytännöt muuttuvat merkittävästi, rekisterinpitäjä ilmoittaa niistä etukäteen verkkopalvelussaan ja pyytää tarvittaessa rekisteröidyn suostumuksen. Tietosuojaselosteen sisältöön suositellaan tutustumaan säännöllisin väliajoin.